Jeti

Jeti

s. 14.01.2014

uros, kastroitu 12.3.2015

sekarotuinen

56cm/25kg

7,5vko

Jeti tuli minulle maaliskuussa 2014, kun silloinen avopuolisoni selaili huvikseen tori.fi-ilmoituksia ja löysi ilmoituksen, jossa pentujen rodut oli ilmoitettu hieman hassusti. Tavasimme niitä yhdessä jonkin aikaa, kunnes katsoimme ilmoituksessa olevat kuvat. Vapaita pentuja oli vielä viisi ja yhdessä kuvassa seistä nökötti mustavalkoinen urospentu Jysky, joka oli koko pentueen suurin. Katsoin kuvaa noin kolme sekuntia ja ilmoitin: "Mä haluan ton pennun. Mun on saatava se." Niin, minun oli saatava seropipentu, jossa on karjalankarhukoiraa, norjanharmaata, saksanpaimenta ja labradorinnoutajaa.

Noin 12 tuntia väänsimme asiasta, kunnes sain luvan soittaa pentujen kasvattajalle. Kysymyslistani oli toki pitkä, halusin tietää vanhempien riistavietistä, arkuuksista, allergioista, sairauksista, kaikesta. Kaikki kuulosti kuitenkin todella hyvältä, joten keskustelin avopuolisoni kanssa hieman lisää, kunnes ilmoitin että tulemme hakemaan pennun meille. Ajomatka toiseen kaupunkiin oli suoraan sanottuna kamala, oli liukasta, pimeää ja lunta satoi, enkä meinannut pysyä järjissäni kun minua jännitti niin paljon. Perille päästyämme kiipesimme pari kerrosta ylöspäin ja soitimme ovikelloa. Sisältä kajahti hurja mekkala ja pian ovi avattiin saatesanoilla: "Laittakaa se nopeasti kiinni."

7,5vko

Pentuja vilisi ihan mahdottomasti. Oli mustavalkoista, mustaa ja sakemanninnäköistä ja kaikki olivat tavattoman suloisia sekä uteliaita. En kuitenkaan nähnyt oikeastaan kuin yhden: ison, hieman kömpelön mustavalkoisen pojanklopin, joka tuli viimeisenä katsomaan meitä ja puri minua nenään kun otin sen syliin. Se oli Jysky ja sellainen se todella olikin muihin pentuihin verrattuna, puolet isompi kuin siskonsa. Keskustelimme siinä hetken, näimme pentujen emon, Tarun, ja maksoimme sovitun hinnan. Laitoimme pennulle pannan kaulaan, koppasin sen syliini ja menimme ulos. Pentu oli niin pieni että pelkäsin hajottavani sen, astuvani sen päälle tai yksinkertäisesti hukkaavani sen. 

Seisoin kerrostalon pihassa hihna käsissäni, katselin pentua ja luulin pyörtyväni. Vaikka tämä ei ollut ensimmäinen koirani, on Jeti kuitenkin ensimmäinen joka on minulle tullut pentuna ja olinkin aluksi ihan hukassa. Silloin kuulin vinkin avopuolisoltani, jota pyrin edelleen noudattamaan: Ole kiinnostavampi kuin pikkukivet. Pentuani ei nimittäin kiinnostanut pätkääkään mitä minä tein, koska maassa oli kiviä. Ja lunta. Ja asvalttia. Ja jäätä. Ja niitä samperin pikkukiviä!

---

15,5vko

Nuo lähtökohdat huomioiden voisi kuvitella, että minun ja Jetin yhteinen taival olisi yhtä suurta katastrofia: seropi jossa on metsästysrotuja, pentueen isoin pentu, jota ei ihmisten seura juuri kiinnostanut. Mutta ei, Jeti on kaikkea sitä mitä toivoisinkin muutamaa pientä hiottavaa asiaa lukuunottamatta.

Jetillä on saalisviettiä melko paljon, se palkkautuu leluilla erinomaisesti ja nauttii sekä taistelu- että noutoleikeistä, mutta osaa leikkiä myös itsekseen. Huonona puolena on se, että Jeti haluaisi kovin mielellään jahdata kissoja. Ahnekin se on, syö mitä vain hyvällä ruokahalulla, mutta on aavistuksen verran resurssiaggressiivinen ruuan päältä, minkä vuoksi erotankin pojat toisistaan ruokailun ajaksi. Riistaviettiä Jeti ei ole osoittanut. Se katselee lintuja mielellään, mutta ei lähde niiden perään, ei ole koskaan karannut hajujen perään, vaikka osaakin nenäänsä käyttää ja pysyy vapaanakin näköetäisyydellä.

17,5vko

Huonoina puolina mainittakoon hihnassa räyhääminen muille koirille, mikä on kuitenkin edistynyt koko ajan, kuten myös vetäminen. Vapaanaollessaan ei lähde koskaan näköalueelta pois, mutta ei myöskään tule aivan luokse kutsusta, vaan tulee pyörimään noin kahden metrin päähän, etenkin alkulenkistä. Nykyään olen jo tottunut siihen, enkä enää stressaa niin paljon.

Isoin huono puoli ja ongelma on kuitenkin Jetin yksinolo-ongelmat. Sillä oli voimakasta eroahdistusta muutaman kuukauden ajan, se ulvoi, haukkui ja tuhosi asioita ollessaan yksin, eikä osannut rauhoittua. Tämä ilmeni muutettuamme uuteen asuntoon, edellisessä paikassa se oli osannut olla yksin. Nykyään lyhyet hetket sujuvat jo varsin mallikkaasti, se asettuu nopeasti lepäämään eikä hauku enää. Hiljaa hyvä tulee, olen todennut ja totuttanut sitä todella rauhallisella tahdilla olemaan yksin.

Kotona Jeti antaa omien kissojen yleensä olla rauhassa, joskus villillä tuulella ollessaan se yrittää niitä jahdata ja väsyneenä murisee niille jos ne eivät anna sen nukkua rauhassa. Vieraita kissoja se kuitenkin inhoaa yli kaiken ja alkaa huutaa kuin palosireeni sellaisia nähdessään. Tässäkin asiassa olemme kuitenkin edistyneet valtavasti ja nykyään pääsemme irtokissoista ohi jo vähemmällä reuhaamisella.

---

19vko

Jetin kanssa on kokeiltu monenlaisia harrastuksia. Tokokoira siitä piti tulla, mutta oma motivaationi oli pitkään todella alhainen, joten hautasin ne haaveet ainakin toistaiseksi. Sivulletulon (kiepsahtamalla vasemman kautta) se hoksasi pentuna todella nopeasti kuten myös istumisen ja luoksetulon, mutta juuri muuta en sille opettanut. Nykyään sillä on hallussa myös seuraamisen alkeet ja maahanmeno. Välillä treenaaminen menee ihan hulinaksi, kun Jeti alkaa riehua ja leikkiä, mutta yleensä energian saa suunnattua johonkin järkevään. Avopuolisoni opetti Jetille oikeanlaista leikkityyliä, irrottamista ja seuraamista, ja hän tekikin todella vaikuttavaa työtä, hänen kanssaan työskennellessään Jeti on todella hyvällä asenteella.

Myös joitan rally-tokoliikkeitä Jetille on opetettu, kuten eteentulo ja oikealta puolelta sivulletulo sekä harjoiteltu erilaisia käännöksiä. Pentuna se kävi myös välillä agility-hallilla juoksemassa putken läpi ja katsomassa sivusta kun Topi teki ihan oikeaa agilitya. Aksakoiraa Jetistä ei koskaan ollut tarkoituskaan tehdä, sillä on aivan vääränlainen rakenne moiseen touhuun.

5kk, junamatkalla

Jetin mielestä parhaat lajit ovat kuitenkin olleet höpöhaku ja -jälki. Sillä on todella tarkka nenä ja se nauttii käyttäessään sitä, joten Jetin ollessa hieman yli puolivuotias päätimme kokeilla haun alkeita ja poikahan hoksasi jutun samantien! Se nauttii päästessään etsimään ihmisiä ja tekee työnsä erittäin tarkasti. Jälkihommia se ei aluksi tajunnut yhtään, vaan yritti sinnikkäästi edetä ilmavainulla, mutta kun vaikeutimme tehtävää ja muutimme tyyliä, löytyi myös maavainu ja se olikin sitten menoa...

Yksi parhaista asioista maailmassa on Jetin mielestä vesi. Vesi voi olla kupissa, pullossa, lätäkössä, ojassa tai järvessä, se on aina yhtä kivaa ja kiinnostavaa Jetin mielestä. Se on uinut vain muutamasti, mutta muutoin se kyllä läträä vedessä koko ajan jos sellaiseen on mahdollisuus. Se juoksentelee vedessä, kaivaa, hyppii ja hakee keppejä ja satunnaisesti uskaltautuu uimaankin, eikä tunnu ikinä saavan tarpeekseen. Pentuna sillä oli myös ihastuttava tapa kantaa muovisia vesikuppeja, joita oli yleensä etenkin kyläpaikoissa...

Lisää kuvia

6kk

5,5kk, allerginen reaktio