Hajanaisia kuulumisia

Vähän taas kuulumisia. Topi kastroitiin 31.8. eikä se sujunut ihan kommelluksitta, sillä se heräsi yhtäkkiä kesken leikkauksen vaikka oli saanut varsin tujun annoksen nukutuslääkettä. No, operaatio saatiin onneksi suoritettua, samalla pojalta leikattiin kynnet ja poistettiin hammaskivi. Samalla reissulla Jetikin sai rokotukset, joten nyt on sekin asia kunnossa.

Topi toipui leikkauksesta hyvin, pari ensimmäistä päivää se kitisi, mutta muuten se suhtautui ihan hyvin. Kaulurista se ei tykännyt yhtään, mutta yli viikon sitä lopulta pidin sillä, koska heti kun kaulurin otti pois, oli Topi nuolemassa haavaansa. Nyt se on kuitenkin täysin parantunut.

Joitain muutoksia olen jo huomannut: nyt Topi alkulenkistä selkeästi pyrkii tyhjentämään rakkonsa, eikä se ehkä merkkailekaan ihan niin paljoa kuin ennen. Samoihin aikoihin ostin kyllä Topille fleksin joten en kiinnitä huomiota enää ihan jokaiseen pysähdykseen, kun minun ei tarvitse pysähtyä. Leikkisämpi siitä on tullut ihan selvästi, nyt joudun jatkuvasti komentamaan poikia olemaan hiljempaa, kun ne vain painisivat päivät pitkät.

Nyt ei kyllä ajatus kulje. Mutta pointti: Topi on paras ja Jeti on paras ja kissatkin on ihan jees.

Topi siirtyy nimiini

Topi täytti heinäkuussa kolme vuotta. Se on nuori ja aktiivinen uros, joka on kovasti narttujen perään. Tässä on myös se ikävä puoli, että siitä on seurannut eturauhastulehduskierre. Yleensä eturauhasongelmat ovat vähän vanhempien, mahdollisesti jo astuneiden urosten vaiva, mutta Topilla ensimmäinen tulehdus ja liikakasvu todettiin sen ollessa 1,5-vuotias. Tämän jälkeen vaivat ovat uusineet aina muutamien kuukausien välein, pahimmillaan kuukauden välein. Tälläkin hetkellä Topilla on eturauhastulehdus.

(c) Jenita Karimäki

Tästä päästään siihen asiaan, että Topi tuli minulle sijoitukseen. Sitä oli siis tarkoitus käyttää jalostukseen. Näiden eturauhasongelmien vuoksi niin ei tule kuitenkaan tapahtumaan, vaan poika siirtyy minun nimiini ja se kastroidaan, mikä tarkoittaa sitä että Topin ei tarvitse enää mennä näyttelyihin, joita se inhoaa. Myöskään mätsäreissä Topin ei enää tarvitse käydä. Alkavalla viikolla selvitän kastraation hinnan ja varaan ajan toimenpiteeseen. Eiköhän pikkumiehenkin elämänlaatu parane kun hormonit eivät enää sekoita päätä ja aiheuta ikäviä vaivoja. 

(c) Jenita Karimäki

Jostain syystä minulla on hieman haikea olo, vaikkei siihen mitään järjellistä syytä olekaan. Tietysti olisin toivonut että Topi pysyy terveenä, muotovalioituu, saa hienoja pentuja, periyttää vain hyviä ominaisuuksiaan... mutta näillä korteilla pelataan mitä on annettu ja kaikkein tärkeintä on ehdottomasti koiran hyvinvointi. Keskitymme tästä eteenpäin siis tokoon ja rallytokoon, ehkä aloitamme agilitynkin jossain vaiheessa. 

Arkea ja juhlaa

Topi kävi vuoden ensimmäisissä näyttelyissä eilen Pälkäneellä. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, eikä näyttelypaikalla juuri ollut varjoisia kohtia. Topi oli kuitenkin hyvällä tuulella ja käyttäytyi ihan oppikirjojen mukaan kun odottelimme omaa vuoroamme. Se myös leikki jämtlanninpystykorvanartun sekä kahden keeshond-nartun kanssa eikä yrittänyt edes hyppiä niiden selkään vaan oli oikea herrasmies. Topihan täytti kolme vajaa kuukausi sitten ja viime aikoina olen huomannut siitä ihan selkeitä aikuistumisen merkkejä.

Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 11 muun väristä mitteliä, joista uroksia oli kahdeksan. Avoimessa oli Topin lisäksi kaksi muuta osallistujaa. Liikkeet Topi esitti erinomaisesti, se on aina ollut hyvä liikkumaan ja sillä on todella kauniit, tasapainoiset liikkeet. Pöydällä poikaa jännitti hirveästi, sillä muutamissa edllisissä mätsäreissä sille on jäänyt vähän huonot muistot pöydästä. Nyt se sai kuitenkin hyvän kokemuksen, sillä tuomari (Kirsi Honkanen) antoi Topille aikaa rentoutua. Muut luokat osallistujat saivat Erittäin Hyvän (EH), Topi Erinomaisen (ERI) eli voitti luokkansa. SA jäi valitettavasti saamatta, sillä tuomarin sanoin se tarvitsee tukkaa saadakseen sen. Muuten arvostelu oli kyllä aivan loistava ja tuomari selvästi piti näkemästään kovasti.

Viikko sitten kävimme poikien kanssa myös mätsäreissä, mutta minkäänlaista menestystä ei tullut.  Jeti osallistui sekarotuisiin ja haukkui koko kehän ajan, joten oli ihan odotettavissa ettemme menestyneet. Topi osallistui kanssani pieniin aikuisiin ja sai sinisen nauhan koska arasteli pöydällä. Tuomari tosin sanoi että Topi miellytti hänen silmäänsä niin liikkeiltään kuin rakenteeltaan hyvin paljon. Pöytäkokemus oli Topille kuitenkin hyvä, joten en ole pahoillani ettei menestystä tullut kun kokemus oli kuitenkin positiivinen. Kaiken huipuksi isäni vielä osallistui Keisarin Kepo -luokkaan Topin kanssa, mutta tämä(kään) parivaljakko ei harmittavaa kyllä pärjännyt. Molemmilla oli kyllä hauskaa ja se on pääasia. Ostin näistä mätsäreistä myös pojille uuden lelun ja voi että kun sillä onkin leikitty!

Heinäkuussa kävimme myös toisissa mätsäreissä. Siellä Jeti käyttäytyi todella hienosti ja esitti liikkeet uskomattoman hyvin. Se saikin punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut enää punaisten kehässä. Topi sai sinisen nauhan ja huonon pöytäkokemuksen, kun - suoraan sanottuna - tuomari oli niin kädetön ettei uskaltanut tulla kahta metriä lähemmäs pöytää koska Topi murahti sille kerran epävarmuuttaan. Olin todella harmissani tästä takapakista pöydän suhteen, mutta minkäs teet. Nyt olen sitten joutunut tekemään vielä enemmän töitä hyvän pöytäkäytöksen suhteen, sillä Topi oppi kyllä kerrasta miten tilanteesta saattaa päästä pois.

Heinäkuussa olin Jetin kanssa viikon Vaasassa reissaamassa. Menimme sinne bussilla ja Jeti käyttäytyi kuin tottuneempikin maailman matkaaja, vaikka oli ensimmäistä kertaa linja-autossa. Suurimman osan matkasta se lähinnä nukkui. Perillä sitten poika pääsi mm. kaupunkilenkeille, uimaan meressä, juoksemaan kahteen eri koirapuistoon ja nukkumaan aivan ihanalle sohvalle, jonka tarkoitusta Jeti ei aluksi oikein tajunnut. Reissu meni todella hyvin, meillä oli hauskaa ja paluumatkakin sujui mallikkaasti. Nukuimme kyllä molemmat kaksi päivää kun palasimme kotiin! Topi oli sillä aikaa hoidossa vanhemmillani.

(c) Jenita Karimäki

Muutoin olemme löhönneet kotona, juostu metsissä ja vähän tietenkin treenattukin. Jeti on vahingossa oppinut tuomaan itse valitsemansa lelun käskyllä "tuo lelu tänne" ja Topi on tajunnut miten mahdottoman kivoja tennispallot ovat. Tuossa yksi päivä pojat myös karkasivat, mokomat. Olin menossa takapihalle ystäväni kanssa ja olin ottamassa Topia mukaan ilman hihnaa, aikomuksenani laittaa se ulkona olevaan naruun kiinni. Jostain syystä Jetikin kuitenkin syöksyi ovesta ulos ja suoraan autotielle, Topi perässään. Itse tietysti juoksin niiden perässä huutaen ja huitoen. Nopeasti sainkin Jetin napattua vauhdista kiinni, Topin jouduin hakemaan vähän matkan päästä. Onneksi tuo on varsin hiljainen tie (pieni hiekkatie, nopeusrajoitus kuitenkin 60km/h) ja sillä hetkellä ketään ei liikkunut missään. Lähellä menee kuitenkin iso tie, jossa autot menevät 80km/h eikä junaradallekaan ole pitkä matka, joten tuo karkureissu säikäytti ihan todella. Nyt olen ollut entistä tarkempi Jetin suhteen, Topi ei itsekseen minnekään lähdekään.

Elämä maistuu landella

Olen asunut kuukauden verran landella poikien ja kissojen kanssa, enkä kyllä kadu. Joo, sisälle tunkevat hiiret ja hämähäkit eivät ole kivoja, mutta lähes kaikki muu on. Naapurit ovat mukavia, elämänrytmi on kivan rento (toisiksi nuorin asukas on yli 50-vuotias) ja koirat ovat sopeutuneet loistavasti. Kissat nauttivat tarhastaan ihan älyttömästi, eivätkä riehu öisin juuri lainkaan. Mikä voisi olla parempaa?

Piu, (c) Jenita Karimäki

Toki toivoisin, että seinänaapurini koira ei inhoaisi Topia tai Topi sitä, enkä oikein välitä pihassa pomppivista sammakoista, mutta... kaikessa on huonotkin puolensa. Koirat ovat kuitenkin muuttuneet paljon rennompaan suuntaan, Jetikään ei enää reagoi niin voimakkaasti ulkoa kuuluviin ääniin ja Topinkin äänenkäyttö on vähentynyt hieman. Isoin edistysaskel on kuitenkin tehty Jetin kanssa yksinoloissa: se on ollut jo esimerkiksi kuusi tuntia yksin, ilman että se on a) tuhonnut mitään b) tehnyt hätiään sisälle c) huutanut kurkku suorana. Tästä olen todella iloinen! Tällä hetkellä se ei ahdistu jos käyn nopeasti ulkona (roskien vienti, tupakointi, postin hakeminen, kissojen ruokkiminen tarhaan jne) eikä pahasti edes silloin kun olen lähdössä pidemmäksi aikaa pois. Jätän sille aina leluja ja jotain syötävää, yleensä luun, kun lähden yli puoleksi tunniksi pois, mutta suurimman osan ajasta se taitaa nukkua. Topin yksinolot ovat myös hyvässä pisteessä, se ei ole nyt merkkaillut sisälle, vaan on ilmeisesti myös levännyt. Hienot pojat!

(c) Jenita Karimäki

Hihnakäytös molemmilla on vähän hukassa, milloin ne vetävät ja milloin haukkuvat, mutta lenkit ovat kuitenkin sujuneet hyvin. Jetin kanssa olen muutaman kerran pyöräillyt todella hyvällä menestyksellä, joten kerran otin myös Topin mukaan eikä sekään mahdottoman haastavaa ollut. Lisäksi ne ovat päässeet ainakin kaksi kertaa viikossa juoksemaan vapaana milloin missäkin. Jetillä on edelleen ärsyttävä tapa jonka se oppi viime syksynä, eli se lähtee pinkomaan tuhatta ja sataa suuntaan josta tulimme ja Topi seuraa sitä, mutta ne palaavat parin minuutin kuluttua takaisin. Muuten kumpikin pysyttelee lähellä ja Topi tulee kutsusta myös luokse oikeastaan aina. Jetillä luoksetulo ei ole ihan yhtä varma, se tulee kyllä lähelle muttei mielellään anna kiinni. Tähän en ole nyt sen kummemmin puuttunut.

(c) Jenita Karimäki

Mätsäreissä kävimme heti kesäkuun alussa. Jetille se oli ensimmäinen kerta, osallistuin sen kanssa sekarotuisiin, Jeti sai sinisen nauhan eikä sinisen saaneita laitettu mihinkään järjestykseen. Poika sai kuitenkin hyvän kokemuksen ja tällä viikolle olemme jälleen menossa mätsäreihin. Topi oli pienissä aikuisissa ja sijoittui sinisissä toiseksi. Se saikin hienon pokaalin, ruusukkeen ja muovikassillisen herkkuja ja koiratavaraa palkinnoksi. Topin kanssa on mukava käydä moisissa tapahtumissa, sillä se esiintyy yleensä moitteettomasti.

Nyt keskitymme hiomaan hihnakäytöstä, jatkamaan yksinoloharjoituksia, treenaamaan tokoa ja näyttely(/mätsäri)juttuja ja käymään mahdollisimman paljon metsälenkeillä.